Opetukset

Room. 15:1-6: “1 Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. 2 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. 3 Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." 4 Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. 5 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti, 6 niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.”

Kuuntele tai lataa Petrus Ahosen opetus Kuningasklubissa la 26.11.2011 tästä linkistä: Opetuslapsen kolme haastetta (audio)

Voi olla, että tämän puheen jälkeen moni teistä haluaisi kivittää minut… :) Miksikö? Siksi, että tulen tänään haastamaan teitä ehkä suoremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tässä välissä haluan huomauttaa, että kaikki tämän opetuksen asiat eivät ole meille kaikille ajankohtaisia...

1. Seurakunta ei ole seurakunta, jos se ei toteuta tehtäväänsä

Mikä on seurakunnan tehtävä? Voimme lukea Matt. 28:18-20, minkä tehtävän Jeesus antoi seurakunnalle.

Matt. 28:18-20

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Se on meidän tehtävämme! Me teemme opetuslapsia. Se on minun tehtäväni, se on sinun tehtäväsi, se on meidän tehtävämme ja se on seurakunnan tehtävä. Ei ole mitään muuta! Jos seurakunta ei toteuta tätä tehtävää kaikkein tärkeimpänä, se ei ole seurakunta. 

Matt. 20:1-16: "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani...

Yksinkertaisimmillaan rukous on sitä, että me keskustelemme Jumalan kanssa. Me voimme rukoilla ääneen, koska Jumala kuulee puheemme. Me voimme rukoilla hiljaa, koska Jumala kuulee ajatuksemme. Me voimme rukoilla missä ja milloin vain. Sinä voit rukoilla töissä, koulussa, lenkillä, kaupassa, autossa tai missä tahansa muualla. Rukoukseen kuuluu myös kuuntelu, joten samalla ku me puhumme Jumalalle, meidän on hyvä kuunnella, mitä Jumala haluaa puhua meille. Joskus rukous liikuttaa Jumalan kättä ja saa aikaan jotain ihmeellistä, mutta usein se muuttaa rukoilijan sydäntä, kun oivallamme jotain Jumalan sydämestä ja mielemme muuttuu hänen tahtonsa mukaiseksi ja opimme luottamaan häneen.

Haluan tänään kysyä meiltä kaikilta: Olemmeko me innostuneita yhteisestä rukouksesta? Rukouksesta innostuminen näkyy siinä, että ihmiset rukoilevat paljon yhdessä, eikö niin? Mutta rukoilemmeko me usein yhdessä? Rukoilemmeko me arjen keskellä yhdessä? Tai tulemmeko me innoissamme rukoilemaan yhteisiin rukoushetkiin seurakunnalle?

Ennen kuin voimme vastata kysymykseen, mitä järkeä on rukoilla, jos Jumala kuitenkin toteuttaa oman tahtonsa, meidän on vastattava kysymykseen, toteuttaako Jumala tahtonsa. Kuitenkin, ennen kuin voimme vastata tähän kysymykseen, meidän on vastattava kysymykseen, kuka Jumala on.

Joten kysymys kuuluu, kuka Jumala on?

Alkuseurakunta eli yhteisöllisessä kulttuurissa. Kaikki tehtiin yhdessä: syötiin yhdessä, tehtiin työtä yhdessä, vietettiin aikaa yhdessä, asuttiin yhdessä. Tässä kulttuurissa oli itsestään selvää viettää paljon aikaa ystävien ja tuttavien kanssa. Elämä oli sosiaalista, ja elämän ilot ja surut jaettiin muiden kanssa.

2.Kor. 7:5-6: “Makedoniaan tultuamme emme saaneet hetkenkään rauhaa. Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot. Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme.” Tästä minä haluan tänään teille puhua: Jumalasta, joka rohkaisee masentuneita...

Olen viime aikoina pohtinut mielessäni seuraavaa kysymystä: Osaammeko me uskovat nauttia elämästä? Mielestäni tämä on erittäin tärkeä kysymys. Elämästä nauttiminen vaatii nimittäin opettelua, eikä se ole mikään itsestäänselvyys uskovallekaan.

Apt. 16:16-25: “Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat. Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti. Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo. Kaupungin hallitusmiesten edessä he sanoivat: "Nämä miehet aiheuttavat levottomuutta kaupungissamme. He ovat juutalaisia ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska olemme roomalaisia." Kansakin nousi heitä vastaan. Hallitusmiehet käskivät repiä heiltä vaatteet päältä ja ruoskittivat heidät. Kun heidät oli perin pohjin piesty, heidät teljettiin vankilaan. Vartija sai määräyksen valvoa heitä tarkoin, ja niinpä hän saamansa käskyn mukaisesti vei heidät vankilan perimmäiseen soppeen ja vielä varmuudeksi pani heidät jalkapuuhun. Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä...”

Elämän suuria valintoja tehdessämme emme halua olla oman viisautemme varassa, vaan tarvitsemme Jumalan antamia ohjeita. Jumalan Sana antaa meille ohjeet oikeita valintoja varten. Pyhä Henki antaa voiman vapautua orjuuttavista tottumuksista ja valheista. Jeesus Kristus vapauttaa ja puhdistaa ihmisen synnistä. Hän on tie, totuus ja elämä - ensimmäinen ja viimeinen.

Länsimäinen seurakunta on monin tavoin kiinnostunut etsimään Jumalan kättä ja Jumalan kasvoja. Olemme saaneet kokea Jumalan käden siunauksen yllämme mm. taloudellisen hyvinvoinnin, ihmeiden ja yliluonnollisten armolahjojen muodossa. Olemme myös saaneet katsella Jumalan kasvojen kirkkautta ja pyhyyttä viettämällä paljon aikaa ylistyksen ja palvonnan ilmapiirissä. Mutta tunnemmeko me Jumalan sydämen? Millainen on Jumalan sydän?

Monet uskonnot suhtautuvat kielteisesti seksuaalisuuteen. Näissä uskonnoissa seksuaalisista taipumuksista ja himoista pyritään eroon erilaisilla ruumiillisilla harjoituksilla ja kieltäymyksillä. Jotkut uskonnot tarjoavat avuksi joogaa, meditointia tai tiettyä ruokavaliota, toiset taas pyrkivät ratkaisemaan ongelman pukemalla ihmiset mahdollisimman peittävästi. Joissakin uskonnoissa kaikkea seksuaalista kanssakäymistä pidetään saastaisena - jopa seksiä oman aviopuolison kanssa, jos sen pyrkimyksenä ei ole lapsen saaminen.

Me elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa, jossa voimakkaasti peränkuulutetaan suvaitsevaisuutta – erityisesti uskonnollista suvaitsevaisuutta. Osittain tämä johtuu siitä, että tietoliikenteen kehittymisen ja matkustamisen helpottumisen myötä olemme myös Suomessa tulleet entistä tietoisemmiksi muista uskonnoista. Niinpä perinteinen kristinusko on kohdannut monia haastajia tässä arvojen ja uskontojen viidakossa.

World Values tutkimuksen (vuodelta 2000) mukaan suurin osa suomalaisista uskoo Jumalaan (74%) – vaikkakaan ei välttämättä Raamatun opettamalla tavalla. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että jopa niinkin moni kuin puolet suomalaisista uskoo taivaaseen, mutta – hämmentävää kyllä – vain 25 % uskoo helvettiin.

Voisitko hetken kuvitella seuraavanlaista tilannetta: Kuvittele, että olemme taistelussa. Kuvittele, että taistelu vallitsee hengellisessä todellisuudessa ja siinä taistellaan ihmissieluista. Kuvittele, että ne ihmiset, jotka kieltävät Jumalan, ovat vihollisen vallan alaisuudessa ja ovat matkalla kadotukseen. Kuvittele, että Jeesus Kristus antoi henkensä näiden ihmisten puolesta, jotta he pelastuisivat. Kuvittele, että Jeesus Kristus nousi kuolleista ja johtaa nyt suurta armeijaa taistelussa vihollista vastaan. Kuvittele, että ne, jotka uskovat Jeesukseen pelastajanaan ovat sotureita hänen armeijassaan. Kuvittele, että Jeesuksen sotilailla on tehokkaammat aseet kuin vihollisella. Kuvittele, että näiden sotilaiden tehtävä on vallata vihollisen hallussa olevat sielut takaisin Jumalan valtakuntaan...

Mitä teet, jos tulet kokoukseen ja näet siellä jonkun, jonka tiedät olevan sinulle vihainen? Mikä on sinulle luonnollisin reaktio? Menetkö heti pokkana istumaan hänen viereensä, vai etsitkö mieluummin paikan mahdollisimman kaukaa hänestä? Luulen, että useimmat meistä valitsisivat jälkimmäisen vaihtoehdon. Kun tiedämme jonkun ihmisen olevan meille vihainen, haluamme luonnostaan pitää etäisyyttä häneen – tai ainakin suhtaudumme häneen kovin varautuneesti.