Room. 15:1-6: “1 Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. 2 Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. 3 Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." 4 Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa. 5 Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti, 6 niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.”

Tämä Paavalin kirjoittama teksti on yhtenäinen kokonaisuus, jossa kaikki asiat liittyvät toisiinsa. Paavali kirjoitti nämä sanat Rooman kristityille YHDESTÄ SYYSTÄ... Mikä se on? Vastaus löytyy jakeesta 6: “...että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.” Pyhän Hengen inspiroimana Paavali oli ymmärtänyt, mikä on se seurakunnan olotila, josta Jumala unelmoi. Jumala unelmoi seurakunnasta, joka yksimielisesti, yhdestä suusta ylistää Häntä! Eräänä päivänä tämä Jumalan unelma toteutuu täydellisesti. Siitä voimme lukea Ilmestyskirjan 7. luvussa, jakeissa 9-10: “Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: -- Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa!”

Mutta tämä Jumalan unelma koskee myös nykyhetken seurakuntaa. Siksi Paavali kirjoitti nämä Pyhän Hengen inspiroimat sanat, jotka alussa luimme, ja jotka ovat kehotus myös meille. Koko tuon tekstin pointti on siis se, että ME – Jumalan seurakuntana – ylistäisimme Jumalaa YKSIMIELISESTI ja YHDESTÄ SUUSTA. Tämä on se tila, mihin kaikkien seurakuntien tulee pyrkiä: YKSIMIELINEN YLISTYS! Mutta miten siihen päästään? Siihen Paavali antaa vastauksen edellisissä jakeissa. Paavalin haluaa siis sanoa, että: “Tehkää näin ja näin, JOTTA PÄÄSISITTE tällaiseen Jumalan tahdon mukaiseen tilaan.” Ymmärrättekö tämän logiikan? Mutta mitä meidän sitten pitää tehdä, jotta meidän keskeltämme nousisi “yksimielinen ylistys” Jumalan puoleen? Vastaus löytyy tekstin alkupuolelta, jakeista 1-4.

Ennen kuin tarkastelemme näitä jakeita, täytyy sanoa suoraan, että joissakin asioissa me seurakuntana kiipeämme ns. “takapuoli edellä puuhun”. Niin myös tässä ylistys-asiassa. Me sorrumme helposti siihen ansaan, että luulemme hyvän ilmapiirin tai fiiliksen yhteisissä ylistyshetkissä koostuvan ensisijaisesti seuraavista asioista: A) Musiikki on mahdollisimman laadukasta ja mukaansatempaavaa, että sitä kuunnellessa voi ajatella: “Onpa meillä cool seurakunta.” B) Musiikki on miksattu mahdollisimman hyvin, ettei mitään häiriöääniä kuulu. C) Bändi soittaa vain hyviä kappaleita, jotka koskettavat sydäntä ja tuottavat hyvän fiiliksen. Kuitenkin me näemme tästä raamatunkohdasta, että todellinen yksimielinen ylistys seurakunnassa syntyy aivan toista kautta! Se syntyy, kun me toteutamme näitä asioita (Room. 15:1-4): “Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. Onhan kirjoitettu: "Sinun herjaajiesi herjaukset ovat osuneet minuun." Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa."

Huomaatko, että tässä ei mainita mitään musiikillisesta laadukkuudesta. Toki me haluamme seurakunnassamme soittaa hyvää musiikkia, mutta se ei ole yksimielisen ylistyksen avain. Sen sijaan.. RAKKAUS ON! Keskinäinen rakkaus on tie yksimieliseen ylistykseen! Kun Jumala haluaa, että me ylistämme yksimielisesti ja yhdestä suusta Häntä, se ei ole itsekkyyttä vaan rakkautta meitä kohtaan. Jumala haluaa, että meillä on keskinäinen rakkaus, ja SE SAA AIKAAN yhteisen ylistyksen. Kaikki muu on toissijaista.

Huomaatko, millaiseen ASENTEESEEN Raamattu meitä tässä kehottaa? “Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään...” Me sen sijaan ajattelemme usein vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Mutta tämä on vaarallinen asenne. Jos me seurakuntaan tultaessa ajattelemme aina vain sitä, mikä on itsellemme mieluista, voimme samantien lopettaa tämän pelleilyn ja lähteä kotiin! Jos haluamme palvella Jumalaa vain OMALLA, MEILLE MIELUISALLA TAVALLA, voimme tehdä sen aivan hyvin yksin kotonamme. Siellä me voimme pitää oman yksityisen jumalanpalveluksen kuunnellen vain meille mieluisia ylistysbiisejä ja meille mieluisia saarnoja netin kautta. Voimme tehdä sen meille parhaiten sopivaan aikaan, niin ettei muu ohjelmamme häiriinny, eikä meidän silloin tarvitse hengailla kenenkään tylsien tyyppien kanssa eikä palvella toisia. Tätähän monet meistä haluaisivat, vaikka eivät uskalla sitä ääneen sanoa. Mutta tämä on kaukana siitä, mitä yhteinen ylistys parhaimmillaan voi olla.

Monesti me sekotamme keskenään yksityisen ja yhteisen ylistyksen. Raamatussa nämä ovat kuitenkin eri asioita, joissa toteutuvat ERI LAINALAISUUDET. Nämä molemmat kuuluvat erottamattomasti uskovan elämään, mutta niillä on eri tarkoitus. Jeesus sanoi (Matt. 6:6): “Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” Vaikka tässä puhutaan rukouksesta, sama ajatus pätee myös ylistykseen, koska rukous ja ylistys ovat toisistaan erottamattomia asioita. Raamattu kehottaa meitä siis rukoilemaan ja ylistämään Jumalaa arjen keskellä, yksinäisyydessä, salassa. Siellä Jumala kohtaa meitä kahden kesken ja siellä ylistämme Jumalaa omalla tavallamme. Mutta seurakunnassa me emme ole Jumalan kanssa “kahden kesken”, vaan kymmenien muiden kanssa! Siellä me rukoilemme ja ylistämme Jumalaa yhdessä, yhteisellä tavalla ja yhdestä suusta!

Raamattu sanoo (Ef. 5:19-20): “Veisatkaa YHDESSÄ psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.” Lisäksi Raamattu sanoo myös (1Kor. 14:26): “Kun kokoonnutte yhteen, JOKAISELLA on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi.” Yhteisen kokoontumisen tarkoitus ei siis olekaan pelkästään se, että MINÄ SAAN siitä jotakin, vaan että MINÄ VOIN ANTAA jotakin! Mitä sinä sitten voit antaa? Jollakin meistä saattaa olla laulu, opetus tai ilmestys, mutta me voimme antaa myös monilla muilla tavoilla. Me voimme rohkaista toisiamme. Me voimme paremmin ottaa huomioon toisemme. Me voimme ajatella, mikä on lähimmäisellemme hyväksi ja vahvistaa häntä. Tähän meitä tänäänkin kehotetaan!

Kun laulamme “Halleluja” (joka tarkoittaa “Ylistäkää Herraa”), me ROHKAISEMME TOISIAMME luottamaan Jumalaan kaikkien vaikeuksienkin keskellä. Tämä on yhteisen ylistyksen idea. Ja kun vielä muistutamme toisiamme Jumalan sanan lupauksista – sekä opetuksen että ylistyslaulujen kautta, saamme niistä kestävyyttä lohtua ja toivoa! Paavali nimittäin kirjoittaa tarkastelemamme tekstin jakeessa 4, että “Kaikki, mitä pyhät kirjoitukset sisältävät, on kirjoitettu meille opiksi, jotta saisimme siitä kestävyyttä, lohtua ja toivoa.“ Lisäksi Paavali kirjoittaa myöhemmin jakeessa 13: “Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.” Tämä on seurausta yhteisestä ja yksimielisestä ylistyksestä: Jumala rohkaisee meitä. Yhteisen ylistyksen idea on siis se, että ME ROHKAISEMME TOISIAMME ja sen seurauksena JUMALA ROHKAISEE MEITÄ. Kun meillä on keskinäinen rakkaus ja me ylistämme Jumalaa “yhdestä suusta”, voimme olla varmoja siitä, että Jumala täyttää ilolla ja rauhalla meidät, jotka uskomme, niin että meillä ON Pyhän Hengen voimasta RUNSAS TOIVO!

Katsoin syksyllä kristillisen dokumentin nimeltä Furious Love. Siinä kerrotaan muun muassa kongolaisista kristityistä. Kongon sisällissodan tähden kristittyjä ovat kohdanneet siellä ennennäkemättömän ankarat vainot. Dokumentissa haastatellaan hollantilaista miestä, joka oli viettänyt kolme päivää eräässä kylässä vainottujen kristittyjen parissa – ennen kuin hänet lopulta evakuoitiin YK-sotilaiden saattamana. Mies kertoi, että kylässä lähes jokainen oli menettänyt perheenjäseniään vainoissa ja useat olivat myös menettäneet kotinsa. Silti he kokoontuivat säännöllisesti yhteen rukoilemaan ja ylistämään Jeesusta! Pienessä mökissä, yön pimeydessä he lauloivat laulua, jossa sanottiin: “Ei ole Jeesuksen vertaista ystävää. On vain Jeesus, on vain Jeesus...” Tämä hollantilainen mies oli onnistunut nauhoittamaan heidän lauluaan kännykkäänsä. Se kuulosti tältä (Youtube: Furious Love 5.mov => 4:30-5:32)...

Mieti tätä: Miksi nämä ihmiset, jotka elävät valtavan pelon ja surun keskellä, haluavat tulla säännöllisesti yhteen laulamaan ylistystä Jumalalle? Koska he haluavat rohkaista toisiaan, ja koska näissä hetkissä myös Jumala rohkaisee heitä! Entä me? Haluammeko mekin rohkaisua? Entä olemmeko mekin valmiita rohkaisemaan toisia?

Petrus Ahonen (Kuningasklubissa 21.1.2012)