Matt. 20:1-16: "Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. 'Menkää tekin viinitarhaan', hän sanoi heille, 'minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.' Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: 'Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?' 'Kukaan ei ole palkannut meitä', he vastasivat. Hän sanoi miehille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani.' "Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.' Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: 'Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.' Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: 'Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?' "Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

Tässä Jeesuksen esittämässä vertauksessa taivasten valtakunnasta kaikki valtakunnan työntekijät saavat lopulta saman palkan. Ne, jotka ovat tehneet työtä aamuvarhaisesta lähtien saavat siis saman palkan kuin ne, jotka ovat tehneet työtä yhden ainoan tunnin. Kumman työmäärän sinä itse valitsisit, jos palkka olisi sama? Kumpi vaikuttaa houkuttelevammalta: Tehdä raskasta työtä kuumassa helteessä koko päivä vai tehdä työtä yhden tunnin verran mukavan viileässä iltahämärässä? Mielellämme meistä moni valitsisi jälkimmäisen vaihtoehdon, eikö totta?

Mutta mistä tässä Jeesuksen vertauksessa on oikeasti kyse? Mitä Jeesus tarkoittaa tässä vertauksessa ”työnteolla” ja ”palkalla”? Denaari oli tuohon aikaan yhden ihmisen normaali päiväpalkka. Vertauksessa kaikki työmiehet saivat siis yhden ihmisen päiväpalkan. Periaatteessa viinitarhan omistaja toimi aivan oikein, koska antoi ensimmäisenä tulleille juuri sen palkan, josta oli sovittu. Ärtymystä ja kateutta herätti kuitenkin se, että myös viimeiset saivat saman määrän rahaa. Todennäköisesti Jeesus vertasi palkanmaksutilannetta viimeiseen tuomioon, jossa meidät kaikki arvioidaan Jumalan edessä. Koska kaikki työmiehet saivat saman palkan, sen täytyy tarkoittaa pelastusta yleensä. Me emme voi työmäärällämme lisätä pelastuksen määrää elämässämme! Me pelastumme ainoastaan Kristuksen sovitustyön tähden, emmekä voi lisätä siihen mitään omalla työllämme. Paavali kirjoittaa efesolaisille (Ef. 2:8-10): ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” Pelastus on Jumalan lahja, joka ei perustu työhön tai tekoihin. Kuitenkin meidät on myös luotu tekemään hyviä tekoja. Mutta emme tee noita tekoja siksi, että palkkamme kasvaisi, vaan koska rakastamme Jumalaa! Ensimmäisenä töihin tulleet luulivat, että heidän palkkansa kasvaisi, koska he tekivät työtä enemmän kuin toiset. He eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että pelastukseen ei voi tuoda mitään lisää omalla työllä. Jos joku tulee uskoon vasta kuolinvuoteellaan, hänkin saa saman määrän pelastusta kuin muut.

Mitä järkeä sitten on osallistua Jumalan valtakunnan työhön ja palvella seurakunnassa, jos kerran siitä ei ole meille iankaikkisuudessa mitään etua? Eikö riitä, että huolehtii vain omasta henkilökohtaisesta uskostaan, jotta pelastuu? Tai eikö riitä, että tulee uskoon vasta kuolinvuoteellaan, jos kerran palkka on sama? Näin minäkin ajattelin joskus – kun en vielä tuntenut elävää Jumalaa… Aikaisemmin en nimittäin ollut ymmärtänyt erästä Jumalan valtakunnan ydinperiaatetta: sitä, että Jumala etsii hyviä taloudenhoitajia. Jeesus esitti myös tästä asiasta vertauksen. Siinä puhutaan ”palkasta” hieman toisessa merkityksessä (Matt. 25:14-30): 

"Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta. "Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan. "Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: 'Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.' Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!' "Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: 'Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.' Isäntä sanoi hänelle: 'Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!' "Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: 'Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.' Isäntä vastasi hänelle: 'Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. -- Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.'

Talentti oli tuon ajan suurin rahayksikkö. Se vastasi 6000 denaaria. Nykyaikana se olisi vastannut yli 600 000 euroa. Helposti ajattelemme, että yhden talentin saanut sai kovin vähän. Mutta kuten huomaamme, hänkin sai paljon rahaa. Mistä vertauksessa on kyse?

Jeesus puhuu tässä vertauksessa talouden hoitamisen periaatteesta. Me olemme Jumalan talouden hoitajia maan päällä. Kaikki mitä meillä on, kuuluu Jumalalle. Me emme itse omista mitään. Meidän rahamme on saatu Jumalalta, meidän kykymme on saatu Jumalalta, meidän lahjamme on saatu Jumalalta. Lisäksi Jumala on uskonut meidän uskovien haltuun evankeliumin julistamisen ja oman seurakuntansa maan päällä. Melkoinen vastuu, eikö totta? Näin paljon Jumala luottaa meihin, eikö olekin ihmeellistä! Mutta mitä me teemme sille, mitä Jumala on uskonut meille? Kaivammeko talenttimme maahan vai asioimmeko sillä, että se tuottaisi voittoa? Selvästikin Jumala haluaa, että käytämme sitä, mitä hän meille antaa. Jumala etsii maan päältä ihmisiä, joiden kautta hän voisi yhä enemmän siunata toisia! Jumala haluaa tehdä meistä siunauksen välittäjiä, rakkauden välittäjiä, anteeksiantamuksen välittäjiä ja armon välittäjiä! Mutta mikä estää meitä näin tekemästä? Mikä esti yhden talentin miestä laittamasta saamaansa rahaa käyttöön?

Yhden talentin saanut mies ei selvästikään ollut ymmärtänyt homman tarkoitusta ja annettua ohjeistusta. Voi olla, että häntä ei edes kiinnostanut ymmärtää. Hänen omien sanojensa mukaan hän ”pelkäsi” ja siksi kaivoi talentin maahan. Tässä täytyy nyt ymmärtää, että kyse ei ollut pelon tunteesta, vaan siitä että pelko ohjasi hänen elämäänsä ja käyttäytymistään. Lisäksi hän ei pitänyt isännästään kovin paljoa. Hänen mielestään isäntä oli ankara mies, joka käyttää palvelijoitaan hyväkseen. Niinpä isännän ei edes kuuluisi saada voittoa palvelijoidensa kautta. Tämän palvelijan mielestä isäntä toimi epäoikeudenmukaisesti. Ehkä hän ajatteli, että isännän olisi kuulunut antaa hänelle enemmän, ja kieltäytyi siksi palvelemasta isäntäänsä. Palvelija ei ymmärtänyt kuinka suuren lahjan hän oli isännältään saanut. Hän piti lahjaa halpana ja hautasi sen.

Mekin voimme pitää Jumalan armoa halpana. Mekin voimme katkeroitua Jumalalle. Mekin voimme antaa pelon hallita elämäämme, uskoa paholaisen valheita ja pitää yllä kuvaa ankarasta Jumalasta. Mutta Jumala ei ole tällainen! Jumala on täynnä armoa ja rakkautta meitä kohtaan. Jumala ei vaadi meiltä liikoja. Hän antaa meille voiman kaikkeen, mitä hän meiltä vaatii. Vertauksen isäntäkään ei vaatinut palvelijoiltaan liikoja. Yhden talentin saaneen miehen ei olisi tarvinnut kuin viedä raha pankkiin, niin se olisi tuottanut voittoa! Saman verran vaivaa se olisi vaatinut kuin rahan piilottaminenkin. Mutta meidän täytyy ymmärtää yhden talentin miehen synti. Mies nimittäin joutui ulos pimeyteen, jossa ”itketään ja kiristellään hampaita”. Tämä ei ole kevyt ilmaus. Voi olla, että mies ei edes pelastunut. Niinpä uskon, että yhden talentin miehen synti oli paljon suurempi kuin olemme huomanneet. Uskon, että mies ei halunnut toimia rakkauden, anteeksiannon ja armon välittäjänä elämässään. Hän vain halusi pitää kaiken itsellään. Luulen, että hän ei ymmärtänyt evankeliumin merkitystä. Sillä kun me ymmärrämme Jumalan rakkauden meitä kohtaan, me haluamme rakastaa ja palvella toisia. Jeesus sanoi (Matt. 20:28): ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Miksi sitten palvella seurakunnassa? Monesti me aliarvioimme paikallisen seurakunnan merkitystä. Seurakunta ei ole vain jokin rakennus tai erilaisia kokouksia järjestävä palveluntarjoaja. Seurakunta on ihmisiä. Se on Jumalan valtakunnan yhteisö maan päällä. ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” (Ef. 1:23) Mieti hetki näitä Raamatun sanoja. Ajattele: Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä! Seurakunta ei siis ole mikään vähäpätöinen asia. Seurakunta on Kristuksen maanpäällinen ruumiillistuma. Seurakunta on Kristuksen edustaja maan päällä! Se ei ole vain uskovien viikottainen kokoontumispaikka, vaan Jumalan yhteisö, jonka pää on Kristus! Voidaan sanoa jopa niinkin vahvasti, että paikallinen seurakunta on maailman toivo!

Monesti ymmärrämme seurakunnan vain toimintakeskeisenä organisaationa, mutta tosiasiassa se on Jumalan perheyhteisö. Perheessä myös lapset ottavat kasvaessaan vähitellen lisää vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista. Sama pätee seurakuntaan. Seurakunnassa me palvelemme toisiamme, koska olemme kaikki saman perheen jäseniä, Taivaallisen Isämme lapsia! Seurakunta on terveimmillään silloin kun kaikkia palvellaan ja kaikki palvelevat. Tällöin kukaan ei liikaa väsy ja kaikki voivat kokea virvoitusta. Ihan niin kuin perheessäkin.

Raamattu puhuu myös siitä, että ”kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.” (Ef. 4:7) Mitä nämä ”armolahjat” ovat ja mikä on niiden tarkoitus? Paavali selittää kirjeessään korinttilaisille (1Kor. 12:4-7), että: ”Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.” Armolahjojen, palvelutehtävien ja Jumalan voiman vaikutusten (millä nimellä niitä sitten kutsutaankin) päämäärä on siis yhteinen hyöty, eli seurakunnan rakentuminen! Seurakunnan tulee rakentua, ja se rakentuu silloin kun me kaikki osallistumme rakennustalkoisiin. Rakennustalkoissa tarvitaan myös opastajia ja kouluttajia, jotka neuvovat työmiehiä tekemään oikeita asioita. He varmistavat sen, että yhteistyö sujuu hyvin, ja että kukin tekee sitä mitä osaa parhaiten. Myös Kristus on antanut seurakunnalle tällaisia ”opastajia ja kouluttajia”, varustaakseen ihmiset rakennustalkoisiin (Ef. 4:11-12): ”Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat, sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.”

Haluatko myös sinä osallistua näihin talkoisiin? Minkä armolahjan Jumala on sinulle antanut? Miten sinä voisit palvella toisia ja toimia Jumalan armon ja rakkauden välittäjänä omassa seurakuntayhteisössäsi?

Petrus Ahonen (Kuningasklubissa 29.10.2011)