Opetuslapsen kolme haastetta...

|

Voi olla, että tämän puheen jälkeen moni teistä haluaisi kivittää minut… :) Miksikö? Siksi, että tulen tänään haastamaan teitä ehkä suoremmin kuin koskaan aikaisemmin. Tässä välissä haluan huomauttaa, että kaikki tämän opetuksen asiat eivät ole meille kaikille ajankohtaisia. Me olemme uskonelämässämme eri vaiheissa. Olemme kaikki matkalla kohti syvempää Jumalan tuntemista. Olemme matkalla kohti elämämme tarkoituksen ja kutsumuksen toteutumista. Olemme myös kaikki matkalla kohti viimeistä tuomiota ja iankaikkista elämää – tai iankaikkista eroa Jumalasta. Joka tapauksessa olemme kaikki matkalla jonnekin. Ja koska olemme matkalla, on myös tärkeää ymmärtää, että matkantekoon kuuluu erilaisia vaiheita: matkan suunnittelu ja päämäärän asettaminen, matkaan lähteminen, matkanteko, tienviittojen seuraaminen, pitkästyminen, väsyminen, lepääminen, jatkaminen, harhaileminen, suunnan korjaaminen, ylämäet ja alamäet, vastoinkäymiset ja onnistumiset, ja lopulta perille pääseminen. No miksi tämän illan opetus saattaa ärsyttää sinua? Siksi, että saatat kokea tulleesi liian haastetuksi. Saatat ajatella, että sinulle asetetaan liian suuria vaatimuksia, joita sinun on mahdoton toteuttaa. Opetusta kuunnellessasi sinun on kuitenkin hyvä pitää mielessäsi, että me olemme kaikki eri vaiheissa hengellistä matkaamme. Minä haluan haastaa sinua ottamaan matkallasi vain seuraavan askeleen, en harppaamaan suoraan kilometrien päähän. Miltä tämä kuulostaa?

Mennään sitten suoraan asiaan. Mikä on Kuningasklubi-yhteisön tehtävä? Se on se sama tehtävä, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen ja siten myös koko kristilliselle seurakunnalle:

Matt. 28:18-20: "Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Jeesus siis käski opetuslapsiaan tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen! Tämä ei ollut ”lähetyskehotus” vaan ”lähetyskäsky”. Mieti tätä: Jeesus uskoi evankeliumin julistamisen ja kaikkien kansojen tekemisen Jeesuksen opetuslapsiksi kahdentoista opetuslapsensa harteille! Melkoinen vaatimus, eikö totta? Ja arvaas mitä? Jumalalla ei ole olemassa B-suunnitelmaa tämän asian toteuttamiseksi! Joko opetuslapset tekevät tämän, tai sitten ei kukaan. Mieti, miten paljon Jeesus luotti opetuslapsiinsa!

Lähetyskäsky sisältää odotuksen sekä määrällisestä kasvusta että laadullisesta kasvusta. Odotus määrällisestä kasvusta sisältyy Jeesuksen sanoihin: ”kaikki kansat”. Jeesus ei sanonut: ”tehkää juutalaiset” tai ”tehkää jerusalemilaiset”, vaan ”tehkää kaikki kansat…”! Odotus laadullisesta kasvusta sisältyy sanoihin: ”…ja opettakaa heitä noudattamaan KAIKKEA, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa”. Jeesuksen opetuslasten opetuslasten tulee siis tulla sellaisiksi, kuin Jeesuksen alkuperäiset opetuslapset olivat, eikö vain?! Heidän täytyy osata noudattaa kaikkea Jeesuksen opetusta alkuperäisten opetuslasten tavoin, ja silloin heidän tulee myös osata noudattaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä! Jeesus siis kehotti opetuslapsiaan tekemään opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, jne.

Huomaatko millaisen ketjureaktion tämä Jeesuksen käsky saa aikaan? Ensin on 12 opetuslasta, jotka tekevät kukin – sanotaanpa nyt vaikka – 12 opetuslasta. Tästä tulee yhteensä 144 uutta opetuslasta. Jos sitten nämä 144 uutta opetuslasta jälleen tekevät kukin – sanotaanpa nyt vaikka 12 opetuslasta, lopputulokseksi tulee 1728 uutta opetuslasta. Jos sitten nämä 1728 opetuslasta jatkavat samaan malliin, he tekevät yhteensä 20 736 uutta opetuslasta. Ja jos nämäkin tekevät opetuslapsia samalla tavalla, syntyy sen tuloksena 248 832 uutta opetuslasta. Jos vielä tälle määrälle tehtäisiin sama laskutoimitus, tulisi tulokseksi 2 985 984 uutta opetuslasta. Ja tällaiseen kasvuvauhtiin päästäisiin pelkästään sillä, että kukin opetuslapsi tekisi elämänsä aikana VAIN KAKSITOISTA OPETUSLASTA, JOTKA KYKENEVÄT TEKEMÄÄN OPETUSLAPSIA! Kuulostaako tämä liian suurelta haasteelta?

Nyt me näemme, että Jeesus ei tietenkään olettanut, että alkuperäiset opetuslapset olisivat ITSE EHTINEET omana elinaikanaan tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi! Tämähän olisi ollut aivan järjetöntä puuhaa! Eiväthän he olisi millään kyenneet saavuttamaan jokaista maailman ihmistä itse – saatikka sitten vielä opettamaan heitä niin kuin Jeesus opetti. Ei tietenkään! Myös Jeesus tiesi tämän hyvin, ja siksi hän antoikin opetuslapsilleen varsin viisaan ohjeistuksen: Tehkää opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, ja näin moninkertaistavat teidän vaikutuksenne!

Eikö kuulostakin järkevältä? Tältä pohjalta voimme nähdä, että Jeesuksen opetuslapsena oleminen sisältää kolme haastetta: oppiminen, opettaminen ja valtuuttaminen. Näistä kolmesta haasteesta puhumme seuraavaksi:

Oppiminen

Opetuslapsen ensimmäinen haaste on oppiminen. Mitä meidän sitten tulisi oppia? Noudattamaan tietysti kaikkea, mitä Jeesus käski meidän noudattaa. Toisin sanoen meidän tulisi oppia elämään niin kuin Jeesus eli! Kun Jeesus kutsui ensimmäiset opetuslapsensa, hän sanoi heille: ”Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.” (Matt. 4:19) Näissä Jeesuksen sanoissa me näemme selkeän päämäärän: Opetuslapsista tulee Jeesuksen seuraamisen tuloksena ihmisten kalastajia!

Mikä on lääkäriksi opiskelevan päämäärä? Lääkäriksi valmistuminen, eikö totta? Eikä vain lääkäriksi valmistuminen, vaan lääkärin työn ammattitaitoinen harjoittaminen! Usein me unohdamme sen tosiasian, että Jeesuksen opetuslapset olivat käytännössä Jeesuksen ”oppilaita”. Nykyään olisikin ehkä selvyyden vuoksi parempi käyttää sanaa oppilas kuin opetuslapsi. Jeesus sanoi (Luuk. 6:40): ”Ei oppilas ole opettajaansa etevämpi, mutta kyllin oppia saatuaan jokainen on opettajansa veroinen.” Jeesuksen tavoite oli siis tehdä opetuslapsistaan itsensä veroisia! Tietenkään meistä ei tule tämän elämän aikana täysin synnittömiä, mutta Jeesus sanoi, että me voimme jo tässä elämässä tehdä niitä tekoja, joita hän teki, ja vielä suurempiakin (Joh. 14:12)! Meistä on tarkoitus tulla opettajamme veroisia, mitä se ikinä tarkoittaakin!

Opetuslapsena oleminen ei siis ole passiivinen, vaan aktiivinen olotila. Opetuslapsena oleminen on tietoista oppimista ja opettelua! Mutta jos me emme opi tai opettele, tai jos emme halua edes nähdä vaivaa oppimisemme eteen, voimmeko me silloin sanoa itseämme Jeesuksen oppilaiksi?

Mitä eroa sitten on ”opetuslapsella” ja ”kristityllä”? Raamatun mukaan EI MITÄÄN EROA => Apt. 11:26: “Antiokiassa alettiin ensimmäiseksi käyttää opetuslapsista nimitystä kristitty.” ”Kristitty” tarkoittaa siis samaa kuin Jeesuksen opetuslapsi! ”Kristitty” ei ole jokin nimitys, joka annetaan Jeesuksen toiminnan tai mielipiteiden kannattajille. Todellisia kristittyjä eivät ole ne, jotka ovat Jeesuksen puolella vain mielipideasioissa. Todellisia kristittyjä ovat Jeesuksen opetuslapset, Jeesuksen oppilaat, ne jotka seuraavat Jeesusta ja haluavat elää niin kuin hän eli! He ovat kristittyjä! Muut ”kristityiksi” itseään kutsuvat ihmiset ovat ”kulttuurikristittyjä”, niin kuin nykyään tahdotaan sanoa. Kulttuurikristityt ovat ”kristillisessä” (ts. länsimaisessa) kulttuurissa eläviä maallistuneita ihmisiä, jotka tavalla tai toisella kunnioittavat kristillisiä perinteitä, mutta eivät seuraa Jeesusta. Haluatko sinä seurata Jeesusta? Haluatko sinä olla Jeesuksen oppilas ja oppia lisää häneltä? Minä unelmoin siitä, että Kuningasklubi-yhteisö voisi olla mahdollisimman hedelmällinen Jeesuksen seuraajien oppimisympäristö!

Opettaminen

Toinen opetuslapsen haaste on opettaminen. Jeesus käski opetuslapsiaan opettamaan toisille opetuslapsille kaiken minkä hän oli heille opettanut. Tämä sama käsky koskee myös meitä! Toisin sanoen Jeesus käski myös meitä tekemään omia opetuslapsia! Meidän tulee ensin olla itse oppilaan asemassa ja sitten opettaa toisia. Meidän tulee siis oppia, jotta voisimme paremmin opettaa toisia. Kaikkien meidän tulisi pystyä opettamaan Jeesuksesta toiselle ihmiselle, vaikka meitä kaikkia ei olekaan kutsuttu opettajiksi suuremmille yleisöille (kts. Jaak. 3:1). Myös Heprealaiskirjeen kirjoittaja muistuttaa uskovia tästä samasta haasteesta:

Hepr. 5:11-14: “11 Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan. 12 Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa. 13 Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. 14 Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.”

No nyt saatat kysyä: ”Mitä minä muka pystyisin opettamaan? En minä ole opiskellut teologiaa, ei minulla ole rohkeutta olla lavalla, ei minulla ole puhujan lahjoja…” Mutta opettamisessa ei olekaan kysymys lavalla starailusta, vaan yksinkertaisesti siitä, että sinä voit jakaa omaa tietoasi toiselle ihmiselle vaikka kahdenkeskisissä tilanteissa. Sinä voit myös näyttää jollekin toiselle esimerkkiä Jumalan mielenmukaisesta elämästä ja Jeesuksen opetuksen noudattamisesta. Opettaminen on yksinkertaisimmillaan vaikuttamista toiseen ihmiseen. Tiesitkö, että ihminen oppii paljon myös sitä kautta, että välittää tietoa toiselle ihmiselle. Sinä siis opit opettamalla!

Nyt seuraakin tärkeä kysymys: Onko sinulla ketään, jolle sinä voisit olla esimerkkinä ja opettaa Jeesuksesta? Jeesus antoi meille tehtäväksi tehdä opetuslapsia. Onko sinulla ketään opetuslasta? Kenen opetuslapsi sinä olet? Ei riitä, että sanot: ”Olen Jeesuksen opetuslapsi!”, sillä Jeesus on taivaassa, ja täällä on vain Jeesuksen opetuslapsia jäljellä. Kuka on sinun hengellinen isäsi? Kuka on sinun hengellinen äitisi? Keneltä Jeesuksen opetuslapselta sinä opit? Ketä sinä seuraat? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, sillä vain opetuslapsen asemassa olevat, kykenevät tekemään toisia opetuslapsiksi!

Valtuuttaminen

Kolmas opetuslapsen haaste on valtuuttaminen. Jeesus kehotti meitä tekemään opetuslapsia, jotka KYKENEVÄT TUOTTAMAAN JÄLKELÄISIÄ! Ymmärrätkö tämän idean? Kysymys ei ole vain siitä, että sinä keräät ympärillesi jonkinlaisen opetuslasten haaremin, jota sinä voit pomotella ja jonka keskellä sinä voit loistaa! Tämä ei ole Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamista. Tämä on impotenttien jälkeläisten tuottamista! Valitettavan monet opetuslapset jäävät jumiin tähän haasteeseen. Heistä on kyllä helppo kerätä ihmisiä ympärilleen ja päteä omalla raamattutietoudellaan, mutta he eivät onnistu tekemään opetuslapsia, jotka kykenevät opettamaan toisia. Tämä on haaste monille innokkaille ja suulaille Jeesuksen seuraajille, jotka keräävät pienryhmän tai tiimin ympärilleen. On kovin mukavaa olla joukon viisain, rohkein tai pätevin ja saada muilta paljon kehuja omasta suorituksesta, eikö vain? Kieltämättä tämä tuo tyydytystä heikolle tai vahvemmallekin itsetunnolle, mutta uskon parhaan tyydytyksen tulevan siitä, kun näemme muiden kasvavan todellisiksi opetuslapsiksi ja ryhtyvän toteuttamaan Jumalan kutsua elämässään. Silloin saamme palkinnon Jumalalta, emmekä ihmisiltä!

Mutta tässä on selkeä haaste myös pastoreille ja seurakuntien työntekijöille – ja niinpä myös minulle. Seurakunnan työ ajautuu kovin helposti pastori- tai työntekijäkeskeiseksi. On kovin helppoa langeta siihen ansaan, että opetuslasten tekeminen sysätään vain pastorin vastuulle. Siitähän pastorille maksetaan, eikö vain? Lisäksi pastorin on myös kovin helppo itse lähteä vaalimaan tätä petollista ajatusta. On nimittäin tosi imartelevaa kokea olevansa tärkeä monille ihmisille ja olla huomion keskipisteenä. Mutta tällainen pastori-keskeinen kulttuuri on tuhoisaa, sillä se pysäyttää muiden opetuslasten kasvun! Siksi minä haluan tietoisesti taistella tällaista kulttuuria vastaan tekemällä opetuslapsia, jotka tekevät opetuslapsia, ja nostamalla johtajia, jotka nostavat uusia johtajia! Paavali kirjoitti tästä periaatteesta opetuslapselleen Timoteukselle (2Tim. 2:2): “Kaikki, mitä olet monien todistajien läsnä ollessa minulta kuullut, sinun tulee uskoa luotettaville ihmisille, jotka pystyvät myös opettamaan muita.”

Kuningasklubi-yhteisön näky on nostaa uusi Jumalaa rakastava Jeesuksen opetuslasten sukupolvi! Haluatko sinä olla mukana toteuttamassa tätä näkyä?

 

Petrus Ahonen (Kuningasklubissa 26.11.2011)